Kuten luvussa 5 nähtiin, Suomen talous on yleensä kasvanut vuosikymmenestä toiseen, ja elintaso on pitkällä aikavälillä noussut huomattavasti. Tarkemmin katsoen talouskasvu ei kuitenkaan ole ollut kovinkaan tasaista.

Kuviossa 1 esitetään Suomen bruttokansantuotteen (bkt) muutos vuosineljänneksittäin edellisen vuoden vastaavaan vuosineljännekseen verrattuna BKT-liite. Kuten kuviosta nähdään, bkt:n muutos on vaihdellut selvästi. Muutosprosentti on toisinaan ollut myös negatiivinen, eli bkt on pienentynyt. Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä bkt oli noin 8 prosenttia vuoden takaista pienempi. 1990-luvun alussa bkt supistui usean vuoden ajan. Talouskasvun vaihtelua lyhyellä aikavälillä – esimerkiksi vuodesta toiseen – kutsutaan suhdannevaihteluksi. (Kuvion alla mainittu työpäiväkorjaus tarkoittaa sen huomioimista, että arkipäivien lukumäärä vaihtelee. Korjauksen ansiosta kuviossa näkyvä vaihtelu ei selity sillä, että arkipäivien määrä vaihtelee vuosineljännesten välillä.)

Talouskasvun vaihtelut näkyvät myös työllisyydessä ja työttömyydessä. Työllisyysaste kertoo työllisten eli ansiotyössä olevien ihmisten osuuden työikäisestä väestöstä. Työikäiseen väestöön lasketaan usein kaikki 15-64-vuotiaat, vaikka harva ajattelee, että 15-vuotiaiden tulisi olla täyspäiväisesti töissä.

Työttömyysaste puolestaan lasketaan jakamalla työttömien lukumäärä työllisten ja työttömien lukumäärällä. Työttömällä tarkoitetaan ihmistä, joka ei ole työllinen ja joka etsii työtä. Työvoimalla tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat joko työllisiä tai jotka etsivät työtä. Ihmisten, jotka eivät ole työllisiä tai työttömiä, sanotaan olevan työvoiman ulkopuolella. Kuviossa 2 esitetään Suomen väestön jakautuminen näihin ryhmiin.

Kuvioissa 3 ja 4 puolestaan esitetään kuukausittaisen työttömyys- ja työllisyysasteen viimeaikainen kehitys Suomessa.

Molemmissa kuvioissa näkyy säännönmukainen, vuodesta toiseen toistuva vaihtelu. Työllisyysaste on yleensä korkeimmillaan kesä- ja heinäkuussa ja työttömyysaste toukokuussa. Tällaisen niin kutsutun kausivaihtelun taustalla on mm. se, että osa koulunsa päättävistä nuorista siirtyy keväällä työmarkkinoille ja he näkyvät tilastoissa usein ensin työttöminä työnhakijoina. Lisäksi osa yrityksistä (esimerkiksi matkailualalla) tarvitsee enemmän työvoimaa kesällä kuin talvella.

Kuvioissa esitetään myös työttömyys- ja työllisyysasteen trendit, joista tällainen kausivaihtelu on tasoitettu pois. Niiden avulla on helpompi arvioida, miten työllisyys- tai työttömyysaste yleisemmin kehittyy esimerkiksi juuri suhdanteiden myötä.

Kuviossa 3 näkyy selkeä nousu työttömyydessä vuodesta 2019 vuoteen 2020. Nousun taustalla oli koronaepidemian aiheuttamat ongelmat työmarkkinoilla. Syvässä lamassa työttömyysaste voi joskus nousta paljon enemmänkin. Esimerkiksi vuoden 1990-alun laman aikana työttömyysaste nousi Suomessa lähes 20 prosenttiin.

Yksi tärkeä taloustieteen tutkimusteema koskee sitä, miksi työmarkkinat toimivat siinä mielessä huonosti, että osa ihmisistä voi joutua olemaan pitkään työttöminä, vaikka he haluaisivat tehdä työtä.

Yksi selitys on se, että työnantajat etsivät usein tietynlaista osaamista ja he haluavat siksi usein haastatella useita työnhakijoita ennen palkkaamispäätöstä. Jo sen takia uuden työpaikan saamisessa kestää yleensä jonkin aikaa. Siksi on myös ymmärrettävää, että jos suuri määrä ihmisiä jää yhtäkkiä työttömiksi suurten irtisanomisten vuoksi, kestää jonkin aikaa ennen kuin valtaosa heistä on löytänyt uuden työpaikan. Toinen selitys liittyy hintojen määräytymiseen työmarkkinoilla. Palkka, eli työvoiman hinta, ei vaihtele yhtä joustavasti ja nopeasti kuin hinnat monilla muilla markkinoilla.

Talouskasvuun vaikuttavat asiat on hyödyllistä jakaa talouden tarjonta- ja kysyntäpuolen tekijöihin. Tarjontapuolen tekijät vaikuttavat niin kutsuttuun potentiaaliseen tuotantoon. Potentiaalisella tuotannolla tarkoitetaan suurinta kokonaistuotannon (bkt) määrää, joka taloudessa voidaan tuottaa ilman, että inflaatio jatkuvasti kiihtyy. Se heijastaa tuotantokapasiteettia ja määräytyy jaksossa 5.3 esitetyllä tavalla mm. työvoiman, tuotannollisen pääoman määrän sekä käytettävissä olevan teknologian ja työvoiman osaamisen perusteella. Potentiaaliseen tuotantoon vaikuttaa oleellisesti myös työmarkkinoiden toiminta. Jos työmarkkinat toimivat siinä mielessä hyvin, että työttömäksi jäänyt työntekijä löytää nopeasti uuden työn, työttömyysaste on keskimäärin matalampi ja potentiaalinen tuotanto korkeampi kuin taloudessa, joka on muuten samanlainen, mutta jossa työttömyysjaksot ovat pidempiä.

Se, missä määrin tuotantokapasiteetti on käytössä, riippuu kuitenkin myös kysynnästä. Kaikelle sille, mitä pystytään tuottamaan, ei välttämättä ole kysyntää ainakaan ilman, että tavaroiden ja palveluiden hinnat ensin laskevat. Kysyntä määräytyy mm. sen perusteella, kuinka paljon suomalaiset kotitaloudet ovat halukkaita ostamaan kotimaassa tuotettuja tavaroita ja palveluita. Kysyntään vaikuttaa myös julkisen sektorin kulutus ja investoinnit, yritysten investoinnit sekä ulkomaalaisten kotitalouksien ja yritysten suomalaisiin tuotteisiin kohdistama kysyntä.

Kokonaiskysyntä määritellään usein yksityisen kulutuksen, julkisen kulutuksen sekä investointien ja nettoviennin – eli viennin ja tuonnin erotuksen – summana. Tuonti on tässä vähennettävä erä, koska esimerkiksi osa yksityisestä kulutuksesta on ulkomailla tuotettuja tavaroita ja palveluita.

Tuotanto voi olla tilapäisesti potentiaalisen tuotannon yläpuolella, jos kysyntä on poikkeuksellisen suurta. Tällaista tilannetta kutsutaan korkeasuhdanteeksi. Tällöin lähes kaikki työvoimaan kuuluvat ihmiset ovat töissä ja yritykset joutuvat kilpailemaan työntekijöistä aikaisempaa korkeammilla palkoilla. Nousevat palkat nostavat ennen pitkää todennäköisesti myös tavaroiden ja palveluiden hintoja kiihdyttäen siten inflaatiota. Jos tuotanto ylittää pitkään potentiaalisen tuotannon, inflaation voi olettaa kiihtyvän entisestään, sillä korkeampi inflaatio itsessään lisää painetta nostaa nimellispalkkoja. Ilman nopeampaa nimellispalkkojen nousua inflaation kiihtyminen johtaisi palkkojen ostovoiman eli reaalipalkkojen laskuun.

Vastaavasti tuotanto voi olla potentiaalisen tuotannon alapuolella, jos kysyntä on suhteellisen heikkoa. Tällaista tilannetta kutsutaan matalasuhdanteeksi. Matalasuhdanteessa työttömyys on keskimääräistä korkeammalla tasolla. Palkkojen sekä tavaroiden ja palveluiden hintojen nousu on puolestaan hidasta tai hinnat jopa laskevat.

Aikaa, jolloin talouskehitys on sekä bkt:n että työllisyyden perusteella arvioituna keskimääräistä selvästi heikompaa ainakin usean kuukauden ajan, kutsutaan usein myös taantumaksi. Poikkeuksellisen syvää ja pitkäkestoista taantumaa kutsutaan myös lamaksi. Suomessa voidaan sanoa olleen lama ainakin 1990-luvun alussa.

Laskusuhdanteella ja noususuhdanteella puolestaan viittaan usein ajanjaksoihin, jolloin talous kasvaa tavanomaista hitaammin tai nopeammin.

Ekonomistit käyttävät toisinaan termiä tuotantokuilu kuvaamaan poikkeamaa potentiaalisesta tuotannosta. Positiivinen tuotantokuilu tarkoittaa, että kansantalouden tuotanto ylittää potentiaalisen tuotannon. Negatiivinen tuotantokuilu tarkoittaa, että tuotanto alittaa sen.

Potentiaalista tuotantoa ei havaita suoraan, vaan sitä on arvioitava esimerkiksi työttömyysasteen tai palkkojen kasvuvauhdin perusteella. Siksi taloutta seuraavilla ihmisillä voi olla erilaisia käsityksiä potentiaalisen tuotannon sen hetkisestä tasosta ja talouden suhdannetilanteesta. Kuten myöhemmin tässä luvussa selitetään, tämä voi johtaa myös erilaisiin näkemyksiin oikeasta talouspolitiikasta.

Lyhyen aikavälin muutokset talouskasvussa eli talouden suhdannevaihtelut liittyvät usein kokonaiskysynnän vaihteluihin. Varsinkin taantumat johtuvat usein kysynnän äkillisestä laskusta. Taustalla saattaa olla esimerkiksi se, että pankit syystä tai toisesta vähentävät lainojen antamista kotitalouksille ja yrityksille. Kokonaiskysyntä pienenee nopeasti, jos monet ihmiset ja yritykset eivät yhtäkkiä saakaan lainaa esimerkiksi asunnon ostamista tai investointeja varten.

Myös Suomessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden kysyntä ulkomailla saattaa supistua nopeasti esimerkiksi Suomen vientimaiden omien talousongelmien vuoksi. Tapahtumia, jotka vaikuttavat äkillisesti kokonaiskysyntään, kutsutaan kysyntäshokeiksi.

Kokonaiskysynnän supistuminen tarkoittaa, että yritysten tuotanto ei välttämättä mene enää kaupaksi, jolloin yritysten varastot alkavat kasvaa. Koska yritykset eivät halua tai voi kasvattaa varastojaan pitkään, ne alkavat pian vähentää työvoimaa ja tuotantoa. Tuotannon pienentyessä ja työttömyyden kasvaessa myös palkat ja yritysten omistajien tulot pienenevät, mikä pienentää ihmisten yhteenlaskettuja tuloja. Tulojen pienentyminen laskee kokonaiskysyntää ja sitä kautta entisestään myös tuotantoa.

Kysynnän lasku siis vähentää tuotantoa, mikä vähentää tuloja ja sitä kautta edelleen kysyntää. Tällainen yhteys kysynnästä tuotantoon ja tuloihin ja takaisin kysyntään vahvistaa kysyntää vähentävän alkuperäisen ”shokin” – esimerkiksi pankkien luotonannon vähentymisen – vaikutusta kokonaistuotannon määrään. Kokonaiskysynnän äkillinen kasvu voi aiheuttaa päinvastaisen eli taloutta kasvattavan kierteen ainakin silloin, jos tuotantokapasiteettia on paljon vapaana.

Kysynnän ja kokonaistuotannon välinen yhteys liittyy ainakin osittain siihen, että monet yritykset eivät muuta tuotteidensa hintoja kovin nopeasti, vaikka niiden kysyntä muuttuisikin. Myös palkat reagoivat usein suhteellisen hitaasti äkillisiin muutoksiin työvoiman kysynnässä. Lopputuloksena kysynnän muutokset näkyvät lyhyellä aikavälillä pikemminkin tuotannon muutoksena kuin palkkojen sekä tavaroiden ja palveluiden hintojen muutoksena.

Joissakin tilanteissa suhdannevaihtelun taustalla voi olla myös ns. tarjontashokki, joka muuttaa äkillisesti potentiaalista tuotantoa. Negatiivinen tarjontashokki pienentää tuotantomahdollisuuksia ja johtaa ajan myötä yleensä hintojen nousuun. Tunnettu esimerkki on 1970-luvun öljykriisi, joka seurasi suurten öljyntuottajamaiden sopimasta öljyntuotannon supistamisesta. Sen seurauksena yhtä tärkeää tuotannossa käytettävää hyödykettä oli aikaisempaa vähemmän saatavilla.

Myös 2020 keväällä alkaneeseen koronakriisiin liittyi kielteisiä tarjontashokkeja. Tuotanto supistui esimerkiksi sen vuoksi, että työntekijät eivät tartuntavaaran vuoksi saaneet mennä työpaikalleen. Toisaalta tartuntavaara myös vähensi monien palveluiden kulutusta, mikä puolestaan on esimerkki kielteisestä kysyntäshokista.

Vuoden 2022 aikana raakaöljyn, kaasun ja kivihiilen hinta nousi nopeasti mm. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen ja siihen liittyvien vienti- ja tuontirajoitusten seurauksena. Senkin voi tulkita kielteiseksi tarjontashokiksi niiden maiden näkökulmasta, jotka eivät itse tuota näitä hyödykkeitä.