Jotta taloudellista kehitystä ja sen muutoksia kyettäisiin mittaamaan, vertaamaan ja tutkimaan empiirisesti, tarvitaan yhtenäinen käsitteistö. Kansantalouden tilinpito on kehitetty tähän tarkoitukseen. Se on tilastojärjestelmä, joka kuvaa kansantaloudessa toimivien yksiköiden taloudellista toimintaa järjestelmällisesti. Siinä mitataan suureita, joita taloustiede puolestaan selittää.

Tällaisen mittausjärjestelmän luominen on yksi taloustieteen suurimmista saavutuksista ja samalla 1900-luvun merkittävimmistä yhteiskunnallisista innovaatioista. Työ alkoi jo 1600-luvulla, mutta nykyisen järjestelmän juuret ovat makrotaloustieteen luojan, John Maynard Keynesin (1883–1946) ajatuksissa. Keynesin oppilas, taloustieteen Nobelin palkinnolla vuonna 1984 palkittu Richard Stone (1913–1991) sovelsi niistä tilinpitojärjestelmän perustan.

Mittaustauko: Talous kasvaa, kansat taistelevat, Yle Areena.

Kansantalouden tilinpitoa, kuten muitakin keskeisiä taloudellisia tilastoja, tuottaa Tilastokeskus. Virallinen tilinpito aloitettiin vuonna 1948. Suomessa on käytössä EU:n yhteinen Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä, josta vastaa Euroopan unionin tilastotoimisto Eurostat.

Tilinpidon perustana on YK:ssa toisen maailmansodan jälkeen hyväksytty maailmanlaajuinen standardointisuositus SNA (System of National Accounts). Järjestelmää on sen jälkeen useaan kertaan uudistettu ja täydennetty. Kyseessä on laaja kokonaisuus, jonka avulla mitataan kansantalouden kokonaistuotantoa, kokonaistuloja, tulojen käyttöä ja pääomanmuodostusta.

Kansantalouden tilinpidon keskeiset osat ovat varsin yksityiskohtainen vuositilinpito ja pelkistetympi, mutta nopeammin saatavilla oleva neljännesvuositilinpito. Tilastokeskus julkaisee lisäksi näiden rinnalla suppeaa kuukausittaista tuotannon suhdannekuvaajaa.

Bruttokansantuote (bkt) on tilinpidon tärkein ja eniten käytetty käsite. Se on kansantaloudessa tiettynä aikana (esimerkiksi vuodessa) tuotettujen lopputuotteiden rahamääräinen summa eli kokonaistuotannon arvo. Lopputuotteita ovat kaikki tavarat ja palvelut, joita ei käytetä tuotannon välituotteina. Jos bruttokansantuotteeseen laskettaisiin mukaan esimerkiksi sekä leivän että sen valmistukseen tarvittavien jauhojen arvo, jauhot tulisivat mukaan kahteen kertaan, sillä ne sisältyvät kustannuseränä jo leivän tuotannon arvoon.

Kun ostat leipomosta leivän, kasvaa bruttokansantuote leivän hinnan verran. Leipomo on valmistanut leivän myllyltä ostamistaan jauhoista, jotka mylly on puolestaan jauhanut maatilalta hankkimastaan viljasta. Leipomo maksaa työntekijöilleen palkat, koneiden ja rakennusten omistajille vuokrat ja leipomoyrittäjälle tuloa siitä arvonlisäyksestä, joka tuotannossa syntyy. Arvonlisäys lasketaan vähentämällä leivän myynnistä saaduista tuloista sen valmistamiseen tarvittavien jauhojen ja muiden välituotteiden arvo. Mylly ja maatila toimivat samalla tavoin. Bruttokansantuote voidaan näin ollen määritellä ja laskea kolmella tavalla: arvonlisäyksen, tulojen ja loppukäytön kautta.

Mikä ihmeen bruttokansantuote?, YLE Triplet

Olkoon maatilan, myllyn ja leipomon tulot ja menot euroina seuraavat:

Arvonlisäysmenetelmässä lasketaan yhteen kaikkien kotimaassa toimivien yritysten ja muiden tuottajien aikaansaamat arvonlisäykset – esimerkissämme maatilan, myllyn ja leipomon arvonlisäykset. Arvonlisäys saadaan vähentämällä tuotannon arvosta käytettyjen välituotteiden arvo.

Maatilan arvonlisäys on 20 €, myllyn 50 € - 20 € = 30 € ja leipomon 100 € - 50 € = 50 €. Tuloksena on kansantalouden bruttoarvonlisäys perushintaan eli tuottajahintaan. Esimerkissämme 20 € + 30 € + 50 € = 100 €.

Kun tähän lisätään tuoteverot (mm. arvonlisävero) ja siitä vähennetään tuottajille mahdollisesti maksettavat tuotetukipalkkiot, saadaan tulokseksi bruttokansantuote markkinahintaan. Vuonna 2021 Suomen bruttokansantuote oli 251,4 miljardia euroa, ja asukasta kohden laskettuna se oli 45 372 euroa.

Bruttoarvonlisäyksen avulla voidaan kuvata, missä kokonaistuotanto syntyy. Sitä käytetään kansantalouden pitkän aikavälin kasvun ja elinkeinorakenteen muutoksen tarkasteluun. Yrityskohtaiset tiedot ovat salassa pidettäviä, mutta Tilastokeskuksen julkaisemasta kansantalouden tilinpidosta saa toimialoittaisia tietoja. Toimialat koostuvat samantyyppisiä tavaroita tai palveluja tuottavista tuotantoyksiköistä. Esimerkiksi teollisuus koostuu teollisia tavaroita tuottavista yrityksistä.

Alkutuotannon (eli maa-, metsä- ja kalatalouden) osuus Suomen kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä on vajaat 3 %, teollisuuden 17 %, muun jalostuksen kuin teollisuuden 11 %, yksityisten palvelujen 50 % ja julkisyhteisöjen tuottamien palvelujen 19 %. Valtaosa kokonaistuotannosta on siten palveluja. Suurimpia palvelutoimialoja ovat kauppa, kiinteistöpalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelut.

Bruttoarvonlisäys mittaa tuotannon suuruutta. Toinen, yhtä toimiva tapa arvioida tuotannon suuruutta on laskea, kuinka paljon kansantaloudessa on syntynyt tuotannontekijätuloja eli ensituloa. Nämä tulot nimittäin maksetaan tuottajien aikaansaamista arvonlisäyksistä. Tätä tapaa kutsutaan tulomenetelmäksi. Tuotannontekijätuloja ovat työntekijöille maksetut palkat, pääoman omistajille maksetut korvaukset (korot, vuokrat ja osingot) sekä yrittäjille jäävä yrittäjätulo.

Esimerkissämme maatila maksaa 16 € + 4 € = 20 €, mylly 20 €+ 10 € = 30 € ja leipomo 30 €+ 20 €= 50 € tuotannontekijätuloja. Yhteensä siten 20 € + 30 € + 50 € = 100 €. Tuotannontekijätulot ovat yhtä suuret kuin arvonlisäyksien kautta laskettu bruttokansantuote.

Tulomenetelmän avulla voidaan seurata muun muassa kansantalouden funktionaalista tulonjakoa eli arvonlisäyksen jakautumista palkkojen ja pääomatulojen kesken. Palkkojen osuus bruttoarvonlisäyksestä on Suomessa ja monissa muissakin maissa ollut laskusuunnassa. 1980-luvulla se oli meillä vielä 75 prosenttia, mutta nykyään se on hieman yli 60 prosenttia.

Bruttokansantuotteen kolmas laskentapa – loppukäyttömenetelmä – perustuu lopputuotteiden ostojen ja myyntien väliseen yhteyteen, joka esitetään kansantalouden tilinpidossa kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan taseena.

Esimerkissämme leipä on ainoa lopputuote, jota ostetaan 100 eurolla. Näin tälläkin tavoin bruttokansantuotteeksi saadaan sama tulos kuin arvonlisäys- ja tulomenetelmillä.

Ulkomaankauppaa käyvässä kansantaloudessa lopputuotteiden myynti eli kokonaistarjonta muodostuu sekä bruttokansantuotteesta (eli kotimaisesta tuotannosta) että tavaroiden ja palvelujen tuonnista ulkomailta. Lopputuotteiden kokonaiskysyntä syntyy puolestaan niiden käyttämisestä kulutukseen, investointiin tai vientiin ulkomaille. Kulutustuotteet (esimerkiksi leipä) ovat sellaisia, jotka ostajat käyttävät suoraan omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Investointituotteet (esimerkiksi leipomouuni) ovat koneita, laitteita, rakennuksia, ohjelmistoja ja tietokantoja, jotka ostajat pitävät itsellään lisätäkseen niiden avulla tuotantoaan.

Kansantalouden kokonaistarjonta on yhtä suuri kuin kokonaiskysyntä, eli kaikki se mitä tuotetaan, käytetään myös johonkin tarkoitukseen. Silloin pätee, että bruttokansantuote + tuonti = kulutus + investoinnit + vienti. Bruttokansantuote voidaan näin ollen esittää kokonaiskysynnän erien summana: bruttokansantuote = kulutus + investoinnit + nettovienti (eli vienti – tuonti).

On tavallista suhteuttaa kokonaiskysynnän erät bruttokansantuotteeseen. Kulutus on selvästi suurin komponentti. Vuonna 2021 sen bkt-osuus oli 75 %. Yksityisen eli kotitalouksien kulutuksen osuus oli 51 % ja julkisen (eli valtion ja kuntien) osuus 24 %. Investoinnit muodostivat puolestaan 25 % bruttokansantuotteesta. Tavaroiden ja palvelujen vienti vastasi tuontia, sillä nettoviennin bkt-osuus oli 0 %.

Bruttokansantuotteen laskenta kokonaiskysynnän erien kautta on käyttökelpoinen menetelmä tarkasteltaessa kansantalouden suhdannevaihteluita eli kokonaistuotannon nopean ja hitaan kasvun vuorotteluita. Kansainvälisillä markkinoilla tapahtuvat muutokset nimittäin välittyvät kotimaahan yleensä tavaroiden ja palvelujen vientikysynnän vaihteluiden kautta.

Bruttokansantuotteen muutosaste on sekä talouskasvun että suhdannevaihtelujen keskeisin mittari. Verrattaessa bruttokansantuotetta eri vuosina on hintatason yleisen muutoksen eli inflaation vaikutus poistettava. Tavarat ja palvelut lasketaan bruttokansantuotteeseen niiden hintojen arvoisina, esimerkiksi maidon hinta kertaa maidon määrä ja leivän hinta kertaa leivän määrä. Taloudellinen hyvinvointi syntyy tavaroiden ja palvelujen kulutuksesta, ei hintojen noususta. Inflaation vaikutus poistetaan mittaamalla bruttokansantuote sekä käyvin että edellisvuoden hinnoin.

Tarkastellaan esimerkkinä kansantaloutta, jonka ainoat lopputuotteet ovat maito ja leipä. Olkoot markkinahinnat ja ostetut määrät vuosina 1 ja 2 seuraavat:

Vuoden 1 nimellinen bkt saadaan laskemalla maitoon ja leipään käytetyt summat yhteen: 200 €. Vuoden 2 bkt on suurempi: 600 €. Kasvun taustalla on sekä hintojen että määrien muutos.

Hintojen muutoksen eli inflaation vaikutus voidaan poistaa mittaamalla bruttokansantuote perusvuodeksi valitun vuoden hinnoin. Näin nimellinen eli käypähintainen suure voidaan esittää reaalisena eli kiinteähintaisena. Sen muutos kuvaa bruttokansantuotteen määrän eli volyymin muutosta. Reaalinen bruttokansantuote sopii talouskasvun mittaamiseen nimellistä paremmin siksi, että tarpeiden tyydytyksen kannalta kulutetut määrät ovat tärkeitä. Hintatasolla ei siihen ole vaikutusta.

Taulukon alimmaisessa osassa maitoon ja leipään käytetty rahamäärä on ilmoitettu vuoden 2 osalta vuoden 1 hinnoin: 350 €. Nyt bruttokansantuotteen kasvu ensimmäisen vuoden 200 eurosta 350 euroon toisena vuonna syntyy pelkästään määrien muutoksesta. Se on bruttokansantuotteen määrän eli volyymin kasvua.

Suomen bruttokansantuote oli kunakin vuonna vallitsevin eli ns. käyvin hinnoin laskettuna 238,0 miljardia euroa vuonna 2020 ja 251,4 miljardia euroa vuonna 2021. Kuten jo opittiin, bruttokansantuote on saattanut kasvaa kahdesta syystä. Yhtäältä tavaroiden ja palvelujen määrä on voinut kasvaa, mikä kuuluukin laskea mukaan bruttokansantuotteen kasvuun. Toisaalta samoista tuotteista maksettu keskimääräinen eurohinta on saattanut nousta, mikä ei ole talouskasvua, eikä sitä siksi tule laskea mukaan.

Inflaation vaikutus saadaan poistettua, kun vuoden 2021 bruttokansantuote lasketaan myös tavaroiden ja palvelujen vuonna 2020 vallinnein hinnoin: 245,2 miljardia euroa. Aivan samalla tavoin kuin esimerkissämme bruttokansantuotteen määrän eli volyymin kasvu lasketaan vertaamalla tätä arvoa vuoden 2020 bkt:n käypähintaiseen lukuun. Tulokseksi saadaan 100 × (245,2 – 238,0)/238,0 = 3,0 %:n kasvu vuonna 2021.

Ketjuttamalla tällä tavoin lasketut vuosimuutokset yhteen voidaan muodostaan bruttokansantuotteen kehitystä kuvaava volyymi-indeksi. Se on tavanomaista esittää jonkin viitevuodeksi valitun vuoden hinnoin, kuten kuviossa 1 on tehty vuoden 2021 hinnoin. Siitä voidaan laskea myös bruttokansantuotteen volyymin muutosasteet suhdannevaihtelujen kuvaamiseen kuvion 2 tavoin.

Kuvio 1. Suomen bruttokansantuote vuosina 1975–2021 (miljardia euroa viitevuoden 2021 hinnoin).

Kuvio 2. Bruttokansantuotteen volyymin muutosaste vuosina 1976 –2021, %.

Asukasta kohden laskettua, yhteiseksi valuutaksi muutettua bruttokansantuotetta käytetään usein eri maiden elintasojen vertaamiseen. Tällaisiin vertailuihin liittyvä käytännön ongelma on se, että eri maiden hintatasot eroavat toisistaan. Tulojen ostovoima eli se, kuinka paljon tavaroita ja palveluja tuloilla saadaan, riippuu siten paitsi tuloista myös hinnoista. Kun eri maiden tulotasot (eli bkt/asukas) muutetaan samaan valuuttaan valuuttamarkkinoilla vallitsevien vaihtokurssien avulla, vertailun tulos on tosiasiallinen vain silloin, kun valuuttakurssit kuvaavat maiden välisiä hintatasoeroja oikein. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä kursseihin vaikuttavat monet muutkin tekijät, muun muassa kansainväliset pääomaliikkeet ja valuuttaspekulaatiot.

Asia voidaan korjata tekemällä vertailu ostovoimapariteetteihin (purchasing power parity, PPP) perustuvilla laskelmilla. Niissä lasketaan koostumukseltaan saman hyödykekorin hinta eri maissa ja muutetaan se yhteiseksi valuutaksi. Ostovoimapariteettilaskelmat supistavat useimmiten etenkin kehittyvien maiden ja teollisuusmaiden bruttokansantuotteiden välisiä eroja, koska teollisuusmaiden hintataso on korkeampi.

Asukasta kohti laskettu bkt oli vuonna 2021 Yhdysvalloissa 69 221 dollaria ja Suomessa 45 372 euroa. Valitaan hyödykekoriin vain yksi tuote: Big Mac -hampurilainen. Se maksoi Yhdysvalloissa keskimäärin 5,65 dollaria ja Suomessa 4,95 euroa. Hinnat olisivat molemmissa maissa samat dollareissa arvioituna, jos euron dollarikurssi olisi 5,65/4,95 = 1,14. Tätä vaihtokurssia käyttämällä Suomen bruttokansantuote asukasta kohden oli dollareiksi muutettuna 1,14 × 45 372 = 51 724 eli 25 % pienempi kuin Yhdysvaltojen. Bruttokansantuotteella mitatulla keskimääräisellä tulotasolla sai siten Suomessa hampurilaisia vain 75 % siitä määrästä, jonka keskimääräisellä tulotasolla sai Yhdysvalloissa.

Yhteen hyödykkeeseen perustuva ostovoimapariteetti on puutteellinen mittari. Se toimii vain esimerkkinä. Käytännössä laskelmat tehdään vertaamalla tuhansien hyödykkeiden hintoja. Sellaisissa vertailuissa Suomen elintaso on noin 80 % Yhdysvaltojen ja 90-95 % Ruotsin ja Saksan elintasosta.

Kuviosta 3 näkyy, että Suomi oli sijaluvulla 19 koko maailman kattavassa elintasovertailussa vuonna 2018. Bruttokansantuote asukasta kohden oli suurin Luxemburgissa. Se oli peräti 170-kertainen vertailussa viimeiseksi jääneeseen Burundiin verrattuna. Kiinan elintaso oli jonkin verran korkeampi kuin koko maailman taso ja vain 35 prosenttia siitä, mitä bruttokansantuote asukasta kohden oli Suomessa. Vertailun kärjessä olevat maat ovat joko öljyvaltioita tai kaupunkivaltioita ja vertailun häntäpäässä olevat maat puolestaan Saharan eteläpuolisen Afrikan valtioita. Kuvio paljastaa, että markkinatalouden ja talouskasvun saavutuksista huolimatta maailma on vielä kovin eriarvoinen paikka syntyä ja asua.

Irlannin sijoittuminen korkealle osoittaa, että bruttokansantuotteeseen perustuva vertailu voi olla joskus ongelmallista. Sen bruttokansantuotetta nostavat verosuunnittelua ja patenttien hallinnointia harjoittavat suuret kansainväliset yritykset, jotka ovat sijoittaneet näitä toimintojaan Irlantiin alhaisen verotuksen houkuttelemana.

Kuvio 3. Bruttokansantuote asukasta kohden vuonna 2021 (dollaria, ostovoimakorjattu).

Bruttokansantuote ei kata kaikkea tuotantoa. Siitä puuttuu kotona tehdyn tuotannon – esimerkiksi ruuanvalmistuksen, siivouksen ja lastenhoidon – arvo. Kotityön arvioiminen on vaikeaa siksi, ettei sille ole yksiselitteisiä hintoja. Se onkin päätetty jättää pois bruttokansantuotteesta erillisselvityksissä laskettavaksi. Rikollisuus ja harmaa talous – kuiteitta käyty kauppa ja veroa pidättämättä maksettu palkka – jäävät ainakin osin kirjaamatta bruttokansantuotteeseen siksi, etteivät viranomaiset saa niistä tarkkaa tietoa, jolloin niiden merkitys jää arvioiden varaan.

Puutteistaan huolimatta asukasta kohden laskettua bruttokansantuotetta käytetään usein esittämään hyvinvoinnin kehitystä. Tähän se soveltuu hyvin siltä osin kuin hyvinvointi riippuu tavaroiden ja palvelujen tuotetusta määrästä tai niiden tuotannossa syntyneistä tuloista, sillä kansantuote on luotu niiden mittaamiseksi. Kun bkt kasvaa, hyvinvointi lisääntyy, ja kun bkt pienenee, hyvinvointi vastaavasti vähenee.

Ongelmia syntyy silloin, kun hyvinvointiin vaikuttavat muutkin tekijät, esimerkiksi tuloerot, vapaa-aika, ympäristön tila ja ihmisten terveys. Kansantuote ei kerro mitään tuloeroista. Kahdessa maassa, joiden bruttokansantuote henkeä kohden on yhtä suuri, kotitalouksien tuloerot voivat olla pienet (kuten Suomessa) tai suuret (kuten Isossa-Britanniassa). Vapaa-ajan arvo ei liioin käy lainkaan ilmi kansantuotelaskelmista. Saman elintason eteen saatetaan joissakin maissa tehdä pitkää työpäivää ja toisissa lyhyttä. Bruttokansantuotteen laskennassa ei myöskään oteta huomioon luonnonvarojen käyttöä, esimerkiksi sademetsien hävittämistä, eikä ympäristöongelmien aiheuttamaa haittaa, esimerkiksi ilmaston lämpenemistä. Siinä ei myöskään anneta mitään arvoa ihmisten terveydelle eikä eliniän pituudelle.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että monet näistä hyvinvoinnin mittareista korreloivat vahvasti asukasta kohden lasketun bruttokansantuotteen kanssa sekä yli ajan tehdyissä että maiden välisissä vertailuissa. Se osoittaa, että taloudella on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille.

Tässä jaksossa opimme, että

• kansantalouden tuotantoa mitataan bruttokansantuotteella, joka on tiettynä aikana (esimerkiksi vuodessa) tuotettujen loppukäyttöön tarkoitettujen tavaroiden ja palvelujen rahamääräinen summa
• bruttokansantuote saadaan myös laskemalla yhteen kaikkien kotimaassa toimivien yritysten ja muiden tuottajien aikaansaamat arvonlisäykset
• bruttokansantuote kuvaa lisäksi tuotannossa syntyviä tuloja, joita ovat työntekijöille maksetut palkat, pääoman omistajille maksetut korvaukset (korot, vuokrat ja osingot) sekä yrittäjille jäävä yrittäjätulo
• Kun bruttokansantuotteen suuruutta verrataan eri vuosina, inflaation eli hintatason muutoksen vaikutus poistetaan ilmaisemalla bruttokansantuote tietyn perusvuodeksi valitun vuoden hinnoin. Näin saadaan esiin bruttokansantuotteen määrän eli volyymin kehitys.
• verrattaessa eri maiden bruttokansantuotteita toisiinsa tulee hintatasoerojen vaikutus poistaa. Se tehdään laskemalla koostumukseltaan saman hyödykekorin hinta eri maissa ja muuttamalla se yhteiseksi valuutaksi. Tulokseksi saadaan ostovoimakorjatut bruttokansantuotteet.
• bruttokansantuote kuvaa hyvinvointia hyvin siltä osin kuin hyvinvointi riippuu tavaroiden ja palvelujen tuotetusta määrästä tai niiden tuotannossa syntyneistä tuloista

Lähteet ja lukemistoa

Pohjola, Matti (2020), Taloustieteen oppikirja, 14.–15. painos, Sanoma Pro, luku 8. Talous kirjan luku 13.3 Talous kirjan luku 13.4 Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito