Ulkoisvaikutusten korjaamisen ja julkishyödykkeiden tuotannosta vastaamisen lisäksi edellä jo käsiteltiin joitakin muita julkisen vallan tehtäviä, kuten laista, omistusoikeuksista ja järjestyksestä huolehtiminen.

Julkista valtaa saatetaan tarvita myös epäsymmetrisen informaation aiheuttamien tilanteiden korjaamiseen. Sellaisia tilanteita voi syntyä muun muassa vakuutusmarkkinoilla. Ajatellaan esimerkiksi sairausvakuutusta, joka on toimeentuloturva ihmisen sairastuessa. Sairastuminen on suurelta osin oman päätäntävallan ulkopuolella, mutta omalla toiminnalla voi vaikuttaa sairausriskiin, ja riski voi muutenkin vaihdella ihmisten välillä. Yksityinen ihminen voi tuntea oman sairastumisriskinsä paremmin kuin vakuutusta tarjoava laitos. Jos jollain markkinoilla toimivalla osapuolella on muita enemmän tietoa kaupan kohteesta, sanomme että markkinoilla vallitsee epäsymmetrinen informaatio.

Vakuutuslaitos voisi tarjota vakuutusta keskimääräisen riskin pohjalta tehtyjen laskelmien pohjalta, mutta tällöin vakuutus muodostuisi kalliiksi heille, joilla on pieni riski sairastua. Heidän ei siksi kannata ostaa vakuutusta. Vakuutuksen hankkivat vain ne, joiden sairastumisriski on keskimääräistä korkeampi, ja vakuutuslaitoksen täytyy nostaa vakuutusmaksuja tappiot välttääkseen. Korkeammalla vakuutusmaksulla taas uusi joukko suhteellisen vähäriskisiä ihmisiä jättäytyy vakuutuksen ulkopuolelle. Seurauksena voi olla, ettei vakuutusmarkkinoita synny laisinkaan, jos vakuutuksen ottaminen on vapaaehtoista.

Julkinen valta on yksityisiä vakuutuslaitoksia paremmassa asemassa pakkokeinon mahdollisuuden johdosta. Vaikka sillä ei olisi sen parempaa tietoa yksittäisten ihmisten riskeistä kuin vakuutusyhtiöilläkään, se voi yksinkertaisesti määrätä, että kaikkien kansalaisten on ostettava tietty minimivakuutusturva. Näin saadaan aikaan yhteiskunnallisesti parempi lopputulos verrattuna tilanteeseen, jossa vakuutusta ei ole lainkaan. Tällä tavoin monesti toimitaan: sairausvakuutus on pakollinen kaikille työntekijöille. Kaikille pakollista työttömyysvakuutusta voidaan myös perustella epäsymmetrisen informaation näkökulmasta.

Yksi merkittävä syy julkisen vallan puuttumiseen markkinoiden toimintaan liittyy paternalismiin eli ajatukseen, että yhteiskunta tietää paremmin kuin yksityinen kansalainen, miten tietyissä asioissa kannattaa toimia. Julkinen valta ohjaa kansalaisten käyttäytymistä terveellisempään suuntaan rakentamalla julkisilla varoilla liikuntapaikkoja ja rajoittamalla päihteiden käyttöä. Yhteiskunnallista keskustelua käydään siitä, kuinka paljon tällaista ohjausta ja sääntelyä tarvitaan.

Myös vanhempien oikeuksiin kasvattaa lastaan puututaan: kaikilla lapsilla on oppivelvollisuus, vaikka vanhemmat eivät haluaisikaan lapsiaan opetettavan. Erittäin näkyvä osa julkisen vallan toimintaa on talouden suhdanteihin puuttuminen, esimerkiksi lamojen vaikutuksia yritetään torjua elvyttävällä finanssipolitiikalla. Tähän julkisen vallan tehtävään palataan luvussa 6.

Käytännössä julkisten menojen sopivasta tasosta ja menokohteista päättäminen on vaikeaa, ja se tehdään osana poliittista järjestelmää. Poliitikot eivät välttämättä ajattele koko yhteiskunnan etua, vaan saattavat ajaa vain tiettyjen eturyhmien asiaa. Päätösten toimeenpano byrokraattisessa järjestelmässä voi olla myös tehotonta.

Perinteiset julkisen sektorin tehtävät, kuten puolustus ja hallinto, vievät vain pienehkön osan julkisista kokonaismenoista. Suurimmat menoerät liittyvät sosiaaliturvaan (erityisesti eläkkeisiin), koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Julkisen sektorin kokoa mitataan usein suhteuttamalla julkiset kokonaismenot bruttokansantuotteeseen. Tällä mittarilla on sekä hyviä että huonoja puolia. Mittarin etu on se, että kaikki julkisen sektorin menot otetaan huomioon: mukaan lasketaan sekä julkinen kulutus että tulonsiirrot muille (lähinnä kotitalouksille). Toisaalta mittarin käyttö kansainvälisisissä vertailuissa ei ole helppoa, sillä esimerkiksi lapsietuisuuksia annetaan joissakin maissa verojärjestelmän kautta, kun taas toisissa tulonsiirtoina. Ensimmäisessä tapauksessa julkisen sektorin menot näyttävät jäävän pienemmiksi. Perheen kannalta ei kuitenkaan ole eroa, maksaako se hiukan korkeamman veron, jos se samalla saa tulonsiirtoja. Mittari ei myöskään ota huomioon sitä, kuinka suuri osa työvoimasta työskentelee julkisella sektorilla (Suomessa tämä osuus on n. 25 %).

Suomessa, kuten muissakin pohjoismaissa, julkisen sektorin menot suhteutettuna BKT:seen ovat suuret. Suomen talouden kannalta siis sillä, miten julkinen sektori toimii, on erityisen suurta merkitystä talouden kokonaisuudelle.