Kun vaihdat älypuhelimesi uuteen tai ostat treenien jälkeen energiapatukan, olet osa kansainvälisen kaupan järjestelmää. Monimutkaiset tavarantoimitusketjut varmistavat raaka-aineiden ja välituotteiden saatavuuden puhelimen ja patukan valmistajille. Olisi käytännössä mahdotonta nimetä kaikkia toimijoita, jotka ovat tuoneet puhelimen ja patukan sinua lähellä olevaan myymälään. Patukkaan päätyneen viljan leikanneen puimurin kuljettaja Australiassa ei varmastikaan ole osannut ennustaa sinun harjoituksen jälkeistä nälkääsi. Puhelimen muoviosissa käytetyn öljyn Norjanmerellä pumpanneen porauslautan tuotantoinsinööri ei ole tiennyt, minne tynnyrit lopulta päätyvät. Silti puhelin ja patukka valmistuvat ajallaan, ja ne kuljetetaan hyllylle odottamaan ostopäätöstäsi.

Koska elät 2020–luvun Suomessa, et useinkaan pysähdy miettimään, miten kaukainen viljelijä osaa tuottaa juuri sinun tarvitsemasi tuotteet. Olet tottunut markkinataloudeksi kutsuttuun talousjärjestelmään, jossa kuluttaja tekee vapaasti valintoja tarjolla olevista vaihtoehdoista. Yritykset ideoivat uusia tuotteita ja tapoja saada kuluttajat kiinnostumaan niistä. Välittäjät, kuten kaupat ja internet-alustat, auttavat kuluttajaa löytämään sopivimmat tuotteet.

Osallistut markkinatalouden toimintaan myös muilla tavoilla. Opintosi toisen asteen koulutuksessa ja korkeakoulussa valmistavat sinua työelämään. Hankit osaamista, tietoja ja taitoja, joista uskot työnantajien olevan valmiita maksamaan tulevaisuudessa. Kun teet työtä, saat palkkaa luovuttaessasi aikaasi ja osaamistasi toisten käyttöön. Ajan suhteen olet myyjä ja työpanostasi tarvitseva yritys taas toimii ostajana. Työmarkkinoilla on aivan keskeinen rooli markkinatalouden toiminnassa. Kuluttaja tarvitsee rahaa haluamiensa tuotteiden ja palveluiden ostamiseen. Työmarkkinoilta saatu palkka on useimmille kuluttajille pääasiallinen keino rahan hankkimiseksi.

Markkinataloudeksi kutsutaan talousjärjestelmää, joka nojaa kolmeen peruspilariin: yksityiseen omistukseen, markkinoihin ja yrityksiin. Se on tapa järjestää tuotanto, kulutus ja jakelu koko talouden tasolla. Yksityinen omistus antaa ihmisille mahdollisuuden omistaa esineitä ja maata sekä orjuuden olosuhteissa jopa toisia ihmisiä. Länsimaissa tärkein ihmisille kuuluva omistusoikeus on oikeus päättää omasta ajankäytöstään ja työpanoksestaan. Markkinat tarkoittavat mahdollisuutta vaihtaa hyödykkeiden omistajuutta. Nykyinen omistaja myy omaisuuttaan ostajalle ja saa vaihdossa rahaa (tai saa omistusoikeuden ostajan aiempaan omaisuuteen vaihtokaupassa). Vaihdanta markkinoilla on vapaaehtoista: sekä ostaja että myyjä hyväksyvät toteutuvan kaupan ehdot. Tässä mielessä markkinat poikkeavat esimerkiksi vahvemman oikeudesta, jossa (konkreettisesti tai valta-asemaltaan) vahvempi osapuoli voi ottaa heikommalta osapuolelta haluamansa omistuksen.

Yritys on yhden tai useamman omistajan hallinnassa oleva oikeushenkilö. Se omistaa tuotannossa käyttämänsä pääomahyödykkeet. Pääomahyödykkeitä ovat esimerkiksi rakennukset, koneet, laitteet, kuljetusvälineet, tietokoneohjelmat ja tietokannat. Yritys ostaa työmarkkinoilta työpanosta ja maksaa korvauksena palkkaa. Se omistaa tuottamansa tuotteet ja palvelut ja myy ne markkinoilla kuluttajille. Yrityksen omistajat päättävät yrityksen toimintaperiaatteista. Suurissa yrityksissä omistajat usein delegoivat käytännön päätökset toimivan johdon tehtäviksi. Johtajatkin ovat tällöin yrityksen työntekijöitä ja saavat palkkaa korvauksena työpanoksestaan. Yrityksen voitto muodostuu myyntitulojen ja ulkopuolisille toimijoille maksettujen korvausten erotuksena. Omistajat tulouttavat voitot yrityksestä itselleen osinkoina. Voittoa tavoitteleva yritys siis pyrkii tuottamaan mahdollisimman suuret osingot omistajilleen.

Vaikka suurin osa taloudellisesta toiminnasta tapahtuukin markkinataloudessa, se ei ole ainoa talousjärjestelmä. Vaihdanta ja muu taloudellinen toiminta on aina ympäröivän yhteisön tai yhteiskunnan sääntelemää. Yhteisöjen tavat, sopimukset ja lainsäädäntö määrittävät omistamisen, vaihdannan ja tuotannon edellytykset. Puhtaaksi markkinataloudeksi voisimme kutsua järjestelmää, jossa kaikki kotitalouksien ulkopuolinen tuotanto tapahtuisi yrityksissä, mutta sellaista ei ole olemassa missään. Maanpuolustus ei ole missään maassa yritysten tuottamaa. Koulutus, terveyspalvelut ja sisäinen turvallisuus järjestetään useimmiten yritystoiminnan ulkopuolella. Taloustieteen keskeinen päämäärä on ymmärtää markkinatalouden toimintaa ja arvioida vaihtoehtoisia tuotantotapoja.

Luvussa kaksi tutustumme yksinkertaiseen markkinoiden tasapainomalliin. Luvussa kolme tarkastelemme markkinoiden epäkohtia ja julkisen vallan mahdollisuuksia korjata niitä. Markkinoiden sääntelyllä voidaan sekä parantaa taloudellista tehokkuutta että huomioida kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu.

Ihmiskunnan historiassa nykyisen kaltainen markkinatalous on melko uusi tulokas. Ennen neoliittiseksi vallankumoukseksi kutsuttua siirtymää maanviljelyyn metsästäjien ja keräilijöiden muodostamat klaanit toimivat pitkälti omavaraistalouden olosuhteissa. Ravinto ja tarve-esineet tuotettiin oman ryhmän keskuudessa ja kaupankäyntiä oli niukasti. Yksityinen omistus oli hyvin rajallista, ja lähes kaikki elämän edellytykset saatiin yhteisestä luonnosta.

Kuva 8. Metsästäjä-keräilijäyhteisöt. CC BY-SA 4.0

Ensimmäisten maatalouteen perustuvien valtakuntien taloudelliset järjestelmät olivat hyvin hierarkisia. Kuningas oli usein jumalan edustaja maan päällä, ja hänen valtansa ulottui kiistattomana myös taloudellisiin kysymyksiin. Maatalouteen siirtyminen oli mahdollistanut ylijäämän syntymisen, mutta yhteiskuntajärjestys kanavoi rikkaudet tavallisen kansan ulottumattomiin kuninkaalle ja hänen nimittämilleen vasalleille. Kuninkaalla ja ylimystöllä oli mahdollisuus suunnitella talous omien mieltymystensä mukaan. Suuriin rakennusprojekteihin ryhdyttiin kuninkaan niin päättäessä. Työvoimaan osallistuminen ei ollut suinkaan alamaisten vapaa valinta, vaan hallitsijoilla oli tähänkin täysi määräysvalta. Antiikin suurten valtakuntien aikaan suurin osa väestöstä eli orjuudessa tai orjuuteen rinnastettavassa asemassa. Omistusoikeudet rajoittuivat usein työvälineisiin ja eläimiin, ja maa oli ylimysten omistuksessa. Hallitsija antoi turvan ulkopuolisten vihollisten hyökkäyksiä vastaan, mutta mahdollisuudet oman taloudellisen aseman kohottamiseen olivat niukat. Lähes koko väestö eli selviytymisrajalla, jossa ainoastaan välttämättömät tarpeet saatiin tyydytettyä.

Kuva 9. Maatalous kehittyy.

Keskiajan yhteiskuntaa leimasi tiukka säätyjako. Killat sääntelivät ammattikuntien toimintaa tiukalla otteella, eikä nykyaikaisen kaltainen yritystoiminta ollut mahdollista. Vielä uuden ajan alussa merkantilistinen talouskäsitys mittasi valtakunnan varallisuutta sen omistamilla jalometalleilla ja sen hallitsemilla maa-alueilla. Adam Smithin (1723–1790) ja häntä seuranneiden klassisten taloustieteilijöiden mullistava uusi ajatus oli nostaa maan taloudellisen tuotannon mahdollisuudet mahdin ja varallisuuden todelliseksi mittariksi.

Vielä valistuskaudella yritysmuotoinen toiminta oli harvinaista. Osakkuudet esimerkiksi laivanvarustamisessa olivat mahdollisia, mutta osakkaat olivat yhtiön toiminnasta vastuussa koko omaisuudellaan.

Nykyaikainen yritystoiminta tuli mahdolliseksi vasta kun sijoittajat saattoivat hankkia osuuksia yrityksen voitoista ilman, että he joutuivat vastaamaan mahdollisista tappioista muulla omaisuudellaan.

Lainsäädäntö mahdollisti tämän asteittain 1800-luvun alkupuolen Britanniassa, ja muut Länsi-Euroopan maat seurasivat kehitystä.

Kun tarkastellaan BKT per capita -mittaria läpi koko ihmiskunnan historian, huomataan (Kuvio 12), että 1700-luvun lopulle asti tuotannon taso pysyi vakaana. Teollisen vallankumouksen jälkeen BKT asukasta kohti lähti jyrkkään kasvuun Britanniassa. Teollisen tuotannon kasvaessa ja lapsityövoiman kiellon jälkeen myös palkat alkoivat kasvaa, ja tavallisen kansalaisen taloudellinen asema alkoi kohentua. Toisin kuin koskaan aiemmin väestö kasvoi ilman, että sen toimeentulo samalla heikkeni. Länsimainen elintaso, jossa tavallinen työtä tekevä väestö pääsee nauttimaan vauraudesta, sai alkunsa.

Kuvio 12. Historian jääkiekkomaila kuvaa talouden nopeaa kasvua teollistumisen seurauksena. Lähde: Our World in Data.

Kuva 13. Neuvostoliitto toteutti suunnitelmataloutta.

Talousjärjestelmää, jossa hierarkkiset valtasuhteet määrittävät oikeudet taloudellisiin päätöksiin, kutsutaan komentotaloudeksi tai suunnitelmataloudeksi. Komentotaloudessa hierarkian ylimmällä portaalla olevat johtajat määrittävät taloudelliset tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Komentotalouden erilaisia muotoja kokeiltiin laajasti maailmansotien jälkeisinä vuosina sosialistisissa maissa. Vaikka sosialistinen järjestelmä on maailman talousjärjestelmissä uudempi tulokas kuin markkinatalous, sen aikakausi jäi myös hyvin lyhyeksi. Sata vuotta Neuvostoliiton syntymän jälkeen maailmassa on jäljellä vain muutamia puhtaasti sosialistisia maita. Nimellisesti yhä sosialistinen Kiinakin muistuttaa talousjärjestelmältään yhä enemmän markkinataloutta.

Miten vapaa vaihdanta voi lisätä talouden ylijäämää? Eikö yhden etu ole toiselta pois? Seuraavassa osassa tarkastelemme hyvin yksinkertaista mallia, jossa näemme esimerkkejä tilanteista, jossa kaikki osapuolet hyötyvät kaupankäynnin mahdollisuudesta.